lannoitteet

Märkien massojen polttaminen aiheuttaa päästöjä ilmastoon

Pariisissa sovittiin jo vuonna 2015 ilmastoa lämmittävien hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä. Useimmiten päädytään suosittamaan bioenergian käyttöä fossiilisten polttoaineiden sijaan. Bioenergia tarkoittaa biopolttoaineista saatavaa energiaa. Biopolttoaineita valmistetaan Suomessa metsissä, soilla ja pelloilla kasvavista biomassoista sekä yhdyskuntien, maatalouden ja teollisuuden orgaanisista jätteistä.

Hevosenlanta on hyvä maanparannusaine

Hevosharrastuksen kasvaminen on lisännyt paljon hevosten määrää. Kun on hevosia, tulee myös hevosenlantaa. Monilla talleilla onkin tullut ongelmaksi se, mihin lanta laitetaan. Kaikkein parasta olisi, että lannan voisi levittää peltoon, jossa sen ravinteet tulisi hyödynnettyä. Jos itsellä ei ole tarvittavaa peltoalaa, voi kysyä naapureilta tai vaikkapa Humuspehtoorilta. Me otamme hevosenlantaa kentällemme vastaan.