Pihahyvä

Pehtoorin Pihahyvä on erinomainen lannoite vihannesmaille, koristekasveille ja nurmikon lannoitukseen. Se on on kompostoitu lantaseos (broilerin- ja hevosenlanta). Tuote on voimakas, orgaaninen lannoite kaikille kotipihan ja -puutarhan kasveille, mutta etenkin keskivahvaa lannoitusta vaativille kasveille. Tuote ei sovellu käytettäväksi sellaisenaan kasvualustana.

Soveltuu myös luomuvihannesmaille!

Puutarhoissa Pihahyvää voidaan levittää kukkaryhmiin ja pensaiden juurille 1-3 cm paksuinen kerros. Voidaan sekoittaa istutusalueelle tai jättää pintaan. Suositeltavaa on peittää Pihahyvä esimerkiksi kompostilla, turpeella tai hiekalla, jolloin ravinteiden huuhtoutuminen vähenee.

Nurmikoiden hoitolannoittamisessa tuotetta voidaan levittää noin 1 cm paksuinen kerros nurmikon päälle. Levittämisen jälkeen on Pihahyvä haravoitava ruohon joukkoon siten, että nurmikkoheinät tulevat Pihahyvän läpi. Nurmiheinä ei saa jäädä Pihahyvän alle. Voidaan levittää myös karjanlannan levitykseen soveltuvalla kalustolla.

Käyttö

Käytetään vihannesmailla sekoitettuna mullan joukkoon esim. jyrsimällä. Levitetään 2-5 cm paksuinen kerros ja muokataan maahan.

Nurmikoiden uusimisessa voidaan Pihahyvä sekoittaa paikalla olevaan maahan jyrsimällä noin 15 paksuiseen maakerrokseen 5 cm Pihahyvää joukkoon.