Humuspehtoori haastaa koko kaupan ketjun

Lannoitteiden hinnat räjähtivät käsiin jo viime vuoden puolella, eikä loppua näy. Humuspehtoori myi oman varastonsa loppuun jo joulukuussa joulukuun rahtihinnoilla ja viimeiset toimitukset tehdään vasta toukokuussa. Teimme päätöksen, että tuemme suomalaista ruuantuotantoa. Näin ollen emme nosta jo tehtyjen kauppojen hintaa, vaikka kuljetuskustannukset ovat kasvaneet. Tämä polttoaineen 20 % hinnan korotus katetaan meidän katteestamme. Lisäksi meiltä ette tule näkemään 400 % hintojen nousua, vaan pyrimme pitämään uusien tilausten hintojen korotukset mahdollisimman maltillisina.


Haluammekin haastaa koko muun kaupan ketjun tekemään samoin. Jos pieni yritys pystyy tähän, pystyy suuret kaupan ketjutkin. Näin toimimalla haluamme osoittaa sitä arvostusta viljelijöille, jonka he ansaitsevat.

 

Traktori ja lannanlevitin